SIB – Musiikkia Sibeliuksen syntymäkaupungissa
12.6.2009
Viulisti Pekka Kuusiston kokoama perinteitä ja uutuuksia yhdistelevä ohjelmisto tuo monipuolisen esiintyjäkaartin Verkatehtaalle
Syyskuussa starttaava kuuden konsertin sarja SIB – Musiikkia Sibeliuksen syntymäkaupungissa marssittaa Hämeenlinnan Verkatehtaan Vanaja-salin lavalle kattavan kaartin kotimaista huippuosaamista yli musiikillisten ja poikkitaiteellisten genrerajojen. Viulisti Pekka Kuusiston kokoama ohjelma sisältää sekä tuttuja luottonimiä että uusia tulokkaita. Konserttisarja jatkaa vuonna 1977 alkanutta traditiota ja luo uusia rinnastuksia tuoden yhteen joukon harvoin yhdessä esiintyviä artisteja.
Yhteisinä nimittäjinä Kuusiston kokoamassa ohjelmassa ovat kotimainen huippulaatu, ennakkoluulottomuus ja rajojen rikkominen. SIB-sarjan konserteista kukin on kuin pienoisfestivaali yhden illan aikana. Kahden, välillä jopa kolmen esityksen välinen suhde ja jatkumon aiheuttamat nyanssit toimivat yhtenä kokonaisuutena, jossa musiikin lisäksi ovat läsnä myös elokuva, tanssi ja videotaide.
SIB-sarjan avajaiskonsertti järjestetään torstaina 3.9. Verkatehtaan Vanaja-salissa. Tuolloin kuullaan nelihenkistä Tanabata-yhtyettä, jossa Eva Alkulan kantele ja maestro Kuusiston viulu kohtaavat Merja Niemisen tietokoneanimaatiot ja Marko Myöhäsen luovan äänisuunnittelun. Illan toisessa konsertissa esiintyy uuden kotimaisen rytmimusiikin lippulaivoihin kuuluva Don Johnson Big Band Kuusiston viulismilla maustettuna.
Pekka Kuusistolla on itseoikeutetusti vahva rooli sarjan muissakin osissa. Kuusisto esiintyy monien omien kokoonpanojensa kera, sekä tekee kunkin illan puitteissa ainutlaatuisia vierailuja kutsumiensa yhtyeiden riveissä. Luvassa on esiintymiset Kuusiston ja Iiro Rantalan vintage-tangoon taipuvalta Subterráneo-kokoonpanolta, tanssimusiikin rajoja rikkovalta Yölintu-yhtyeeltä, Virtuosi di Kuhmon jousikvintetiltä, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterilta ja Sibeliuksen syntymäpäivänä konsertoivalta Tapiola Sinfoniettalta. Lisäksi Kuusisto johdattaa Tuusulanjärven Kamarimusiikkifestivaaleilla hurmanneen Meidän Orkesteri -kokoonpanonsa esiintymään ensi kertaa kotifestivaalinsa ulkopuolelle.
Oman ainutlaatuisen lisänsä ohjelmistoon tuovat uuden soundtrackin Kraft-yhtyeeltä saava elokuvaesitys Nanook, pakkasen poika sekä tanssiryhmä Susanna Leinonen Companyn ylistäviä arvosteluja kerännyt tanssiesitys Grain. Alkuperäisesitysten lisäksi kuullaan uusia tulkintoja Sibeliuksen, Bachin ja Vivaldin kaltaisten klassikoiden tuotannosta. SIB-sarjan iltojen yhdistävänä tekijänä on korkea taiteellinen taso, yllätyksellisyys ja monipuolisuus.
Kuten kokonaisuuden ideoinnista vastaava Pekka Kuusisto itse toteaa: “Rönsyilevä kokonaisuus tuo kokijoiden mieliin uutta kihinää ja tarjoaa uudenlaisia tapoja viettää iltaa taiteiden äärellä. Sibeliuksen syntymäkaupungissa ei palvota tuhkia vaan ruokitaan tulta”.
Lisätiedot:
Marke Vornanen, konserttipäällikkö
Kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas Oy
03 621 6630, 040 506 6338
marke.vornanen@verkatehdas.fi
SIB - MUSIIKKIA SIBELIUKSEN SYNTYMÄKAUPUNGISSA 03.09.2009 – 28.04.2010
To 3.9.2009 Verkatehdas, Vanaja-sali
TANABATA (Eva Alkula, Pekka Kuusisto, Merja Nieminen ja Marko Myöhänen)DON JOHNSON BIG BAND, feat. Pekka Kuusisto
Ti 27.10.2009 Verkatehdas, Vanaja-sali ja Lasipiha
SURUSOITTO (Pekka Kuusisto: J.S. Bach: Partita d-molli, improvisaatioita)SUSANNA LEINONEN COMPANY: Grain
YÖLINTU (Lasipiha)
Ke 11.11.2009 Verkatehdas, Vanaja-sali
ISMO ESKELINEN, KITARA & PEKKA KUUSISTO, viulu: Paganini
VIRTUOSI DI KUHMON JOUSIKVINTETTI SEKÄ ISMO ESKELINEN, KITARA & PEKKA KUUSISTO, VIULU: Vivaldi: Vuodenajat
SUBTERRÁNEO (Iiro Rantala, piano & Pekka Kuusisto, viulu)
Ti 8.12.2009 Verkatehdas, Vanaja-sali ja Suisto-klubi
Sibeliuksen syntymäpäiväkonsertti
TAPIOLA SINFONIETTA (Pekka Kuusisto, joht. ja viulu)
Sibelius, Alakotila, Haydn
JPP (Suisto-klubi)
To 18.3.2010 Verkatehdas, Vanaja-sali
KESKI-POHJANMAAN KAMARIORKESTERI (Pekka Kuusisto, joht. ja viulu & Janne Rättyä, harmonikka)
mm. Uljas Pulkkis: Crystallizations viululle, harmonikalle ja jousiorkesterille
ROBERT FLAHERTY: NANOOK, PAKKASEN POIKA
Kraft (Pekka Kuusisto, viulut & Johanna Juhola, harmonikka)
Ke 28.4.2010 Verkatehdas, Vanaja-sali ja Lasipiha
MEIDÄN ORKESTERI (Pekka Kuusisto, joht. ja viulu)
mm. Vasks, Bartok, Sibelius
ORKESTAR BORDURKA (Lasipiha)
Konsertit alkavat klo 19:00
Tarkemmat tiedot: www.verkatehdas.fi
Liput: S-etukortilla 25 € (normaali 30 €)
Verkatehtaan lippukauppa puh. 0600 16060 (0,50 € / min + pvm)
Lippupalvelu puh. 080010 800 (1,83 € / min + pvm)
« Takaisin