Verkatehtaan syksy monipuolista musiikin juhlaa
6.5.2010
Verkatehtaan
syksyn 2010 konserttitarjonta jatkaa luotettavan monipuolista huippuesitysten
linjaa. Luvassa on odotettuja esiintyjiä klassisen musiikin, jazzin, kotimaisen
metallin sekä lastenmusiikin parista. Myös suuren suorsion saanut SIB –
Musiikkia Sibeliuksen syntymäkaupungissa -konserttisarja jatkuu Pekka Kuusiston
kuratoimana tuotantokaudella 2010-11.
Syksyn
konserttikausi käynnistyy lied-konsertilla, jossa hämeenlinnalainen
huipputenori Tuomas Katajala esittää kansainvälisesti arvostetun
pianisti Erkki Korhosen kanssa Schumannin laulusarjan Dichterliebe sekä
Gioachino Rossinin ja Paolo Tostin lauluja teemalla Runoilijan rakkautta ja Italian aurinkoa. Syyskuussa kuullaan myös
seitsemännen albuminsa myötä listakärkeen noussutta metalliyhtye Mokomaa
ja lisäksi Verkatehtaan valtaa järjestyksessään kahdeskymmenesviides Irish
Festival in Finland, jonka puitteissa esiintyy irlantilainen laulajatähti Mary
Coughlan.
Lokakuu alkaa kovatasoisen
jazzin merkeissä, kun pianisti Marian Petrescu trioineen esittää
tribuutin jazzlegenda Oscar Petersonille. Petrescu arvostetaan yleisesti ottaen
maailman parhaiden Petersonin koulukuntaa edustavien nykypianistien joukkoon.
Erilaista konserttiantia on tarjolla puolestaan sunnuntaina 10.10., jolloin
suosittu lastenyhtye Paukkumaissi esiintyy iltapäiväkonsertissa.
Myös Sinfonia
Lahden kolmen konsertin syyssarja saa alkunsa lokakuun alkupuolella.
Ensimmäisenä kuullaan Carl Nielsenin ja Anton Brucknerin musiikkia Jukka-Pekka
Sarasteen johtamana. Konsertin solistina on klarinetisti Cristoffer
Sundqvist. Marraskuussa Sinfonia Lahti kapellimestarinaan Vasili Sinaski
ja solistinaan viulusti Liana Isakadze esittävät mm. Felix Mendessohnin
suositun viulukonserton. Myös perinteistä Sibeliuksen syntymäpäiväkonserttia
8.12. juhlitaan Sinfonia Lahden tahdissa. Juhlapäivän kruunaavan Jean
Sibeliuksen Finlandian lisäksi kapellimestari Ari Rasilaisen johtamassa
ohjelmistossa on Leevi Madetojan tuotantoa ja Olli Virtaperkon kaksoiskonsertto
sellolle, harmonikalle ja orkesterille. Solisteina juhlakonsertissa ovat
sellisti Timo-Veikko Valve ja harmonikkataiteilija Veli Kujala.
Tapahtumien
tarkemmat tiedot löytyvät osoitteesta www.verkatehdas.fi
Syksyn ohjelma
täydentyy vielä kevään kuluessa mm. Pekka Kuusiston suunnitteleman SIB
– Musiikkia Sibeliuksen syntymäkaupungissa –konserteilla.
****************
Lisätiedot:
Marke
Vornanen, konserttipäällikkö
Kulttuuri- ja
kongressikeskus Verkatehdas Oy
03 621 6630
marke.vornanen@verkatehdas.fi
***************************************
SYKSYN 2010
KONSERTTEJA VANAJA-SALISSA
Ti 14.9.2010
klo 19
Lied-konsertti
Tuomas Katajala, tenori
Erkki Korhonen, piano
Runoilijan rakkautta ja Italian aurinkoa!
Liput: alk. 22/20/8 € , Klassiset –sarjalippu -10%
La 18.9.2010
klo 21
Mokoma
Konsertissa tasalattia
Liput: alk. 18 €
Ke 29.9.2010 klo 19
Irish Festival in Finland
Mary Coughlan
Pöyditetty
klubikatsomo
Liput: alk.
22/8 €
Ti 5.10.2010 klo 19
Jazzklubi: Marian Petrescu Trio – A Tribute
to Oscar Peterson
Pöyditetty
klubikatsomo
Liput: alk.
18/8 €
Pe 8.10.2010
klo 19
Sinfonia
Lahti
Jukka-Pekka Saraste, kapellimestari
Christoffer Sundqvist, klarinetti Nielsen: Klarinettikonsertto
Bruckner: Sinfonia nro 3
Konsertin esittely klo 18 lämpiössä
Liput: alk. 22/20/8 € , Klassiset –sarjalippu -10%
Su 10.10.2010
klo 15
Lastenkonsertti:
Paukkumaissi
Kesto 45 min.
Liput:
aikuiset 10 €, lapset 8 €
Pe 19.11.2010
klo 19
Sinfonia
Lahti
Vasili
Sinaski, kapellimestari
Liana Isakadze, viulu
Elgar: In the South
Mendelssohn: Viulukonsertto e-molli
Prokofjev: Sinfonia nro 7
Konsertin esittely klo 18 lämpiössä.
Liput: alk. 22/20/8 €, Klassiset –sarjalippu -10%
Ke 8.12.2010
klo 19
Sibeliuksen
syntymäpäiväkonsertti
Sinfonia Lahti
Ari Rasilainen,
kapellimestari
Timo-Veikko
Valve, sello
Veli Kujala,
harmonikka
Olli Virtaperko: Kaksoiskonsertto sellolle, harmonikalle ja
orkesterillle
Madetoja: Sinfonia nro 3
Sibelius: Finlandia
Konsertin esittely klo 18 lämpiössä.
Liput: alk. 22/20/8 € , Klassiset –sarjalippu -10%
Liput:
Verkatehtaan
lippukauppa, avoinna ma-pe 9-19, la 9-16, puh. 0600 16060 (0,50 €/min. + pvm). Lippupalvelu,
puh. 0600 10 800 (1,83 €/min. + pvm). lippuja myös ovelta 75 min. ennen
konsertin alkua. Meillä käy Smartum –kulttuuriseteli. 9-kortilla vapaa pääsy
hankittaessa lippu esityspäivänä. Muista myös lahjakortit!
HUOM!
Klassiset -sarjalippu myynnissä 23.5. asti sisältäen Sinfonia Lahden syksyn
kolme konserttia sekä syyskuun lied-konsertin. Klassiset –peruslippu 79,20 €,
Klassiset –seniorilippu 72 €.
Yksittäiset liput näihin konsertteihin tulevat myyntiin maanantaina
24.5.
« Takaisin